Yksinäinen ankka hiekkameressä

Tältä näyttää hiekkalaatikko.

Tuolla se on ihan jalan ulottuvilla. Hiekkalaatikko. Ämpärit, lapiot, muotit ja muut vempaimet kaikissa sateenkaarenväreissä odottavat jotakuta. Vaan eipä saavu kukaan leikkimään. Ovatko hiekkalaatikot jo ihan pois pelistä? Meinaan niinku et so last season.

Meillähän on nykyään sisätiloissa liikuntaseikkailupuistoja (kyllä, lii-kun-ta-seik-kai-lu-puis-to-ja), joten enää ei tarvitse altistua kotimaamme vaihteleville sääolosuhteille. Sisäpuistoihin mentäessä pestään kädet ja yritetään siten vältellä bakteereita, joita tietenkin on yhtä paljon kuin heikkopäisiä Kärsimyksen päivillä (eli paljon). Sisällä ei myöskään tarvitse varautua epämiellyttäviin yllätyksiin, kuten ötököihin ja kissan ulosteeseen, jota hiekkalaatikosta saattaa paljastua.

 

Todellisuudessahan hiekkalaatikossa on kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Tilaa mielikuvitukselle. Siellä voi rakennella kakkuja, linnoja, vallihautoja tai hautoja ilman valleja. Mikäli alkaa vituttaa ärsyttää, ei muuta kuin kaikki maan tasalle. Aina voi aloittaa alusta. Jos ei huvita, voi vaikka kaivautua hiekkaan seurailemaan ilmakehässä leijuvaa aerosolia tai synnyttää ankan jakamaan tuskan kanssaan.

Tästä se lähtee.

Ja tällainen on lopputulos: yksinäinen mutta iloinen ankka, joka polskuttelee hiekassa!